Onnettomuudet maailmanlaajuisesti ja Euroopassa

18.10.2016

Onnettomuudet maailmanlaajuisesti ja Euroopassa

Onnettomuudet maailmanlaajuisesti

Ilmailussa tapahtuneet onnettomuudet tutkitaan aina perusteellisesti syytekijöiden ja korjaavien toimenpiteiden määrittämiseksi. Vuoden 2015 onnettomuuksien syytekijöitä tarkasteltaessa[1] suurimmaksi syytekijäluokaksi nousevat kovat laskeutumiset (hard landing) sekä kiitotieltä suistumiset (runway excursion). Myös pidemmällä aikavälillä (2011-2015) tarkasteltuna kiitotieltä suistuminen on suurin onnettomuuden syytekijä, mutta toiseksi suurimmaksi nousee laskutelineen vika. Nämä onnettomuustyypit harvoin johtavat kuolemantapauksiin.

Riski kuolemantapauksille (Fatality Risk) oli suurin CFIT-tapauksissa sekä LOC-I-tapauksissa. Erityisesti LOC-I-tapauksissa riski sille, että kaikki ilma-aluksessa olleet kuolevat onnettomuudessa on suuri. Myös pidemmällä aikavälillä tarkasteltuna juuri nämä kaksi onnettomuustyyppiä todennäköisimmin aiheuttavat kuolemantapauksia. Toisaalta nämä tapaustyypit ovat myös erittäin harvinaisia tilanteita ja kaupallisen ilmakuljetuksen ilma-aluksissa on useita turvaverkkoja niiden estämiseksi.

Vuonna 2015 tapahtuneista kaikista onnettomuuksista aivan ylivoimaisesti suurin osa tapahtui laskeutumisen yhteydessä. Toinen lennonvaihe, jolloin onnettomuuksia eniten tapahtuu, on lentoonlähtö. Toisaalta näissä vaiheissa tapahtuneet onnettomuudet harvemmin johtavat kuolemiin, vaan seurauksena on usein kiitotieltä suistuminen sellaisella vauhdilla, että seuraukset ovat tyypillisesti loukkaantumisia ja ilma-aluksen vaurioituminen.

Kuolemaan johtavat onnettomuudet tapahtuvat tyypillisimmin lähestymisen aikana, ilma-aluksen hallinnan menetyksen tai CFIT-tilanteen johdosta. Myös lennon reittivaihe sekä alkunousu ovat vaiheita, jolloin tapahtuvat onnettomuudet tyypillisesti johtavat kuolemiin.

Välittömästi onnettomuuteen johtaneen tekijän lisäksi kaikissa onnettomuuksissa on tunnistettavissa erilaisia taustatekijöitä. Näiden tunnistaminen ja niihin puuttuminen ennakoivasti on avainasemassa onnettomuuksien vähentämisessä. Vuoden 2015 onnettomuuksissa maailmanlaajuisesti tarkasteltuna taustatekijät olivat hyvin pitkälle samoja kuin mitä on aiempinakin vuosina tunnistettu; viranomaisen valvontaan liittyvät puutteet, vaikeat sääolosuhteet, puutteet lentomiehistön lentotaidoissa sekä poikkeaminen suunnitellusta lentoradasta. Kuolemaan johtaneissa onnettomuuksissa puutteet vakiotoimintamenetelmien seuraamisessa nousivat myös varsin merkittäväksi tekijäksi.

Onnettomuudet Euroopassa

N. 30 prosentissa onnettomuuksista eurooppalainen lentoyhtiö on joutunut siihen muualla kuin Euroopassa, tyypillisesti joko Afrikassa, Etelä-Amerikassa tai Etelä-Aasiassa.

Euroopan alueella sekä eurooppalaisten lentoyhtiöiden onnettomuuksia tarkastellessa vuosina 2011-2015 kova laskeutuminen on merkittävin onnettomuuksien aiheuttaja.

Onnettomuuksien taustatekijät poikkeavat maailmanlaajuisista tilastoista sikäli, että vain 11% tapauksista IATA arvioi viranomaisvalvonnan puutteiden olleen myötävaikuttavana seikkana, kun maailmanlaajuisesti se oli myötävaikuttavana 31% tapauksista. Erityisesti Afrikassa, Etelä-Aasiassa ja IVY-maissa tapahtuneissa onnettomuuksissa puutteellinen viranomaisvalvonta oli merkittävä myötävaikuttava tekijä.

Ennakointi pääosassa onnettomuuksien estämisessä

Ilmaliikenteen tekninen kehitys on parantanut turvallisuutta huimasti viimeisten 40 vuoden aikana. Vaikka tekniset ratkaisujen kautta edelleen löydetään uusia keinoja parantaa turvallisuutta, niin tänä päivänä toimenpiteet kohdistuvat ennen kaikkea organisaatio- ja henkilötasoon. Valtioilta edellytetään ilmailun turvallisuusohjelmia ja organisaatioilta turvallisuudenhallintajärjestelmiä. Henkilöstön osaamista ja ongelmanratkaisukykyä kehitetään huomioimaan automaation suuri osuus nykypäivänä. Teknisten järjestelmien vikatilanteiden hallinta on tällä hetkellä tärkeämmässä roolissa kuin koskaan. Samaan aikaan on huolehdittava siitä, että lentomiehistöillä säilyy riittävä ”perinteinen” lentotaito, kyky ohjata ilma-alusta myös ilman automaation apua.

Vaikka tyypilliset ilmailun uhkatekijät ovat hyvin tiedossa ja pääosin hyvin huomioitu varsinkin kaupallisessa ilmakuljetuksessa, tapahtuu siitä huolimatta vuosittain useita ”perinteisiä” tilanteita kuten epäonnistuneita laskeutumisia ja lentoonlähtöjä. Syytekijät näihin ovat moninaisia kuten ylempänä todettu, mutta useissa tapauksissa löytyy taustalta puutteita niin viranomaisvalvonnassa, organisaation toiminnassa kuin henkilöstön toiminnassakin, jotka usein ovat olleet piileviä. Tällaisten löytäminen etukäteen on vaikeaa, jos ei mahdotonta, mutta nykypäivänä juuri sellaista ennakoivaa turvallisuustyötä johon panostetaan niin kansainvälisellä kuin kansallisellakin tasolla.

Esimerkiksi Euroopan lentoturvallisuusvirasto EASA on parhaillaan kehittämässä turvallisuusriskiportfolioita ilmailun eri osa-alueilla, joissa pyritään tunnistamaan oleellisimpia turvallisuuteen liittyviä alueita ja esittämään toimenpiteitä niihin liittyvien riskien pienentämiseksi.

Ennakointi on oleellista myös kun puhutaan tuoreimmasta ja nopeiten kasvavasta ilmailun osa-alueesta eli miehittämättömistä ilma-aluksista. Miten viedä tämän osa-alueen toimijoille ne hyvät opit, joita miehitetyssä ilmailussa on vuosikymmenien aikana kerätty.

Vuonna 2014 tapahtui onnettomuuksia, joissa matkustajalentokoneet katosivat täydellisesti eri seurantajärjestelmistä. Tämän johdosta ICAO aloitti toimenpiteet sen varmistamiseksi, ettei vastaavaa pääsisi enää tapahtumaan. Tämä työ on edennyt vuoden 2015 aikana.

Litium-akut ja niiden syttymisen aiheuttama tulipaloriski ilma-aluksissa on ollut jo pidempään tunnistettu uhka. Vuoden 2015 aikana ICAO tarkensi ohjeistuksiaan riskin pienentämiseksi. Toteutettuina toimenpiteinä mm. kiellettiin 1.4.2016 alkaen litium-akkujen kuljettaminen matkustajakoneiden rahtina ja rahtilentokoneissa kuljetettavien akkujen varaus ei saa ylittää 30%. 

[1] IATA Safety Report 2015

Edellinen juttu Seuraava juttu Palaa etusivulle Takaisin ylös