Kuolleiden ja vakavasti loukkaantuneiden määrä tieliikenteessä suhteessa tavoitteeseen, Q3/2017

12.09.2017

Kuolleiden ja vakavasti loukkaantuneiden määrä tieliikenteessä suhteessa tavoitteeseen, Q3/2017

Suomen tieliikenteessä menehtyi ennakkotietojen mukaan 256 ihmistä vuonna 2016, mikä on 14 kuolemaa vähemmän kuin vuonna 2015. Vakavien loukkaantumisten määrästä on tietoa vasta vuosilta 2014 ja 2015. Vakavat loukkaantumiset vähenivät vuonna 2015 verrattuna edelliseen vuoteen. Poliisin tietoon tulleiden loukkaantumisten määrä väheni vuonna 2016.

Vuoden 2017 tammi-heinäkuussa Suomen tieliikenteessä on ennakkotietojen mukaan kuollut 131 ja loukkaantunut 3057 henkilöä. Nämä määrät ovat hieman pienempiä kuin kahtena edellisenä vuotena samana ajanjaksona.

EU on asettanut liikenneturvallisuustavoitteeksi tieliikennekuolemien määrän puolittamisen vuoteen 2020 mennessä vuoden 2010 tasosta. Tämän pohjalta Suomessa on asetettu tavoitteeksi, että vuonna 2020 tieliikenteessä kuolee enintään 136 henkilöä.  Jotta vuoden 2020 tavoitetta lähestyttäisiin tasaisesti, kuolemia olisi pitänyt tapahtua noin kuusikymmentä vähemmän vuonna 2016.

Myös Euroopan Unionin tasolla ollaan jäljessä kuolemien puolittamistavoitteesta. Vuonna 2010 EU-maiden tieliikenteessä kuoli 31500 henkeä ja vuonna 2016 ennakkotietojen mukaan 25500 henkeä. Kun kuolleiden määrä suhteutetaan asukaslukuun, Suomi sijoittuu EU-maiden vertailussa keskijoukkoon.  

 

Lisätietoa:

Tilastokeskuksen onnettomuustilastopalvelu
Liikenneturvan ajankohtaiset tilastot
Liikenneviraston onnettomuustilastot
Onnettomuustietoinstituutti
ETSC: 11th Annual Road Safety Performance Index (PIN) Report 

Edellinen juttu Seuraava juttu Palaa etusivulle Takaisin ylös